Siirry sisältöön

Opiskelija tarvitsee aikaasi!

Kaksi tyttöä istuu kannettavien tietokoneiden ääressä.
Opiskelijoilla voi olla vaikeuksia saada opintojaan etenemään monesta erilaisesta syystä. Opinto-ohjaajat havaitsevat usein ensimmäisinä mahdollisia opiskelijan hyvinvointiin liittyviä haasteita ja ohjaavat heitä tarpeen vaatiessa muiden toimijoiden, kuten vaikkapa kuraattorin tai erityisopettajan, ohjauksen piiriin. Blogiin on koottu Kajaanin ammattikorkeakoulun ohjaushenkilöstön kokemuksia.

Viimeistään Covid-19-pandemia herätti korkeakoulut siihen todellisuuteen, että kaikki opiskelijat eivät suinkaan voi hyvin. Opiskelijahyvinvoinnin tukeminen ohjauksen ja erityisen tuen keinoin nähdään tärkeänä.

Tässä kirjoituksessa käsittelemme opintojen viivästymisen syitä opinto-ohjaajien näkökulmasta. Opinto-ohjaajat ovat Kajaanin ammattikorkeakoulussa tärkeässä roolissa havaitsemassa mahdollisia opiskelijan hyvinvointiin liittyviä haasteita ja ohjaamassa heitä tarpeen niin vaatiessa myös muiden toimijoiden, kuten vaikkapa kuraattorin tai erityisopettajan, ohjauksen piiriin.

Miksi opinnot viivästyvät?

KAMKin liiketalouden koulutuksessa otettiin yhteyttä keväällä 2021 rehtorin myöntämällä lisäajalla opiskeleviin opiskelijoihin, jotka olivat ”hävinneet tutkasta”. Hyvinvoinnin haasteiden ja sitä kautta opintojen viivästymisen syyt ovat moninaisia.

Työssä käyminen opiskelujen ohella on lisääntynyt vuosi vuodelta myös päiväopiskelijoilla. Työssäkäynti ja samanaikainen paine edetä opinnoissa uuvuttaa. Toisaalta työpaikka voi olla myös hyvä syy jatkaa keskeytyneet opinnot loppuun.

Surut ja murheet, eli opiskelijan omaan tai hänen lähipiirinsä elämään liittyvät kriisit ja ongelmat, saattoivat olla opintojen hidastumisen syynä. Pandemia-aikana melankolia tarttuu yhtä herkästi kuin itse Covid-19-viruskin. Melankoliasta voi seurata lamaantuminen, myös aiemmin opinnoissaan hyvin pärjänneillä. Tämä voi aiheuttaa häpeää ja ahdistusta. Tämä näkyi siten, että osaan opiskelijoista oli aluksi vaikeaa saada kontaktia sähköpostilla tai puhelimitse.

Opiskelijan sairastuminen voi aiheuttaa putoamisen oman ryhmän opiskelutahdista, ja opiskelija tarvitsee tukea päästäkseen takaisin kiinni opintoihin. Tällaisissa tilanteissa opintoja voi jatkaa terveyden ehdoilla, kevennetyllä aikataululla.

Joskus on myös hyväksyttävä se, että jos vointi ei parane, opiskelut täytyy jättää sillä erää syrjään. Tämän tilanteen tunnistaminen ja tilanteessa toimiminen vaatii ohjaushenkilöltä herkkyyttä sekä saumatonta yhteistyötä opiskelijaa hoitavan tahon kanssa. Tärkeintä on välttää opiskelijan syyllistämistä asiasta edes vahingossa.

Perheenlisäys on usein positiivinen syy keskeyttää opinnot. Ohjauksessa tuettiin opintojen jatkamiseen mm. keskustelulla siitä, millaisen mallin opiskelija haluaa antaa omalle lapselleen elämänvalinnoillaan.

Aina syy viivästykseen ei liity opiskelijaan itseensä tai hänen elämäntilanteeseensa. Covid-19-pandemian aikana opintoja saattoi viivästyttää myös se, että suunniteltu opinnäytetyöaihe oli ikään kuin sulanut alta, eli toimeksiantaja oli perunut toimeksiannon.

Ratkaisuja opiskelijahyvinvoinnin tukemiseen

Ohjaushenkilöstön mielestä tärkein asia, mitä he voivat opiskelijalle antaa, on aika. Kohtaamisessa ei koskaan saa olla kiireen tuntua. Opojen mielestä tutusta opiskelijasta näkee helposti, jos kaikki ei ole kunnossa, jolloin asia voidaan ottaa puheeksi. Ohjaajan tulee toimia hienovaraisesti, että opiskelija ei koe puheeksi ottoa painostuksena.

Opiskelijan kanssa on hyvä sopia pelisäännöt ja tehdä riittävän realistinen suunnitelma esimerkiksi viivästyneiden opintojen suorittamiseksi. Opintojen suunnitteluun opiskelijat tarvitsevat usein tukea ja ohjausta. Ohjaajat saavatkin usein vastaanottaa epärealistisia ja ylioptimistisia suunnitelmia, joissa suoritettavien opintojen laajuus ja aikataulu eivät kohtaa.

Koska opintojen viivästyminen on yleinen ongelma, sen selättämiseen on pohdittu keinoja. Henkilökohtainen yhteydenotto vaikuttaa olevan yksi tehokas keino.

Toinen voisi olla oman, yhteisen ryhmän järjestäminen opiskelijoille, joiden opinnot ovat viivästyneet. Ryhmillä voisi olla klinikkatyyppisiä tapaamisia, joissa he saisivat tukea opettajalta ja vertaisiltaan. Myös opiskelijakunnalla voisi olla rooli näiden ryhmien ja -klinikoiden järjestelyissä.


Kirjoittajat:

Tuula Rajander, lehtori, opinto-ohjaaja, KAMK Business-osaamisalue

Anu Piirainen, suunnittelija, KAMK Sote-osaamisalue

Riitta Sievänen, lehtori, opinto-ohjaaja, KAMK Sote-osaamisalue

Tietoa blogista:

Korkeakoulu tukee -blogisarjassa julkaistaan kuukausittain hankkeen toteuttajien kirjoituksia opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseen liittyvistä teemoista. Blogeja kirjoittaa kaikkien 11 toteuttajaorganisaation hankehenkilöstö ja opiskelijat.